perjantai 8. tammikuuta 2016

Uusi villapaita


Pakkaset ovat paukkuneet nyt liki kolmessakymmenessä. Kuura sai ihka ensimmäisen Rukka-merkkisen villapaidan. Neiti antoi pukea sen päälleensä hyvin, mutta ensimmäiset ulkoilut menivät hieman protestoiden vaatetta. Nyt totuttuaan jo lämmittävään neuleeseen Kuura on kirmaillut pakkasesta huolimatta innoissaan ulkona.

 





Uudenvuoden ulkoilut






Kuuran joululahjat

Pukinkontista paljastui Kuuralle kaikenlaista, mutta voiton taisi kuitenkin viedä kaikki syötävät herkut ja sen jälkeinen uni.




Kuura sai myös omat kuvansa seinälle ja koko konkkaronkka pääsi niitä ihastelemaan.



Blogin päivityksissä on ollut pientä viivettä joulun ja uudenvuoden kiireiden takia, mutta tänään saadaan taas blogi liikkeelle usean päivityksen muodossa.

torstai 24. joulukuuta 2015

Kuuran possuisa joulu

Kuuran matka joulupukkia etsimään alkoi aatonaattona, kun starttasimme kaupungista kohti maaseutua. Päästyämme perille neitiä kiinnosti mahdottomasti miksi puu oli kannettu olohuoneeseen, koristeitakin siihen olivat ripustaneet, mokomat. Joulukuusta pitikin haistella ja maistella ja kokeili Kuura sitä myös paimentaa haukkumalla, jos se olisi vaikka siitä lähtenyt liikkeelle.


Aaton herkut veivät kuitenkin voiton joulukuusesta ja kuusi sai jäädä tönöttämään huoneen reunaan.



Kuura ja sen emäntä toivottaa kaikille karvaisille ja karvattomille oikein iloista ja maukasta joulua!



tiistai 22. joulukuuta 2015

Tapaamisia

Lomailimme Kuuran kanssa viimeviikolla muutaman päivän maalla, vanhempieni luona keskellä Suomea. Neiti nautti täysin siemauksin saadessaan kirmailla pitkin metsiä. Keskiviikkona palattiin takaisin tänne kaupunkiin.
Paluu matkalla poikkesimme moikkaamaan Tuirea, Aria ja koiria. Voi sitä ilon määrää mikä pikku neidistä purkautui, kun näki Ewan-emän, Unna-mummun ja pikkuveljen. 
Kotiin tullessa neitiä väsyttikin sitten aikalailla.
 

Yön aikana oli satanut lunta, ja aamulla ulos mennessä neiti hyppi ja pomppi innoissaan "yhtäkkiä" ilmestyneestä lumesta. Kyllä on neiti nimensä mukainen, kun pitää pakkassäästä. :)
Toivottavasti saataisiin lunta myös jouluaatoksi, niin voitaisiin kaikki nauttia valkeasta joulusta.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Tervetuloa Kuuran kujeiden pariin.


Pieni, pörröinen australianpaimenkoira Kuura tassutteli taloon, keskiviikkona 9.12.
Kävimme hakemassa sen Kennel Sanjeet a`laNalasta, Korpilahdelta.



Matkalla kotiin Kuura nukkui kaivautuneena minun kainalooni.
Perillä, leikit jäivät vähäisiksi, sillä matkasta väsynyt pikkuinen nukkuikin tyytyväisenä suurimman osan iltaa.
Nukkumaan lähtiessä, Kuura käpertyi sängyn viereen omalle peitolleen nukkumaan. Ja kuinka rohkea pieni oli, kun ei itkukaan tullut vieraassa ympäristössä.

Nyt muutama päivä kotiutumisen jälkeen on ollut melkoista vilinää. Neiti on tosi rohkea ja tutkii innokkaasti uusia paikkoja. Kuura haastaa leikkiin ja kantaa leluja minulle sen minkä ehtii. Ulkoilukaan ei ole enää ollut niin jännää, vaan pihalla viiletetään hurjaa vauhtia, mutta huolehditaan kuitenkin jatkuvasti, että tulenhan minä varmasti vierellä. Huippu tyttö.  Uusiin ihmisiinkin ollaan jo ehditty tutustua. Joka päivä on tullut vähintään kaksi ihmistä ulkoillessa ihastelemaan Kuuraa ja rapsuttelemaan sitä. Neiti ottaa rapsutukset ohikulkijoilta vastaan hännän heilautuksella. Ainoastaan tänään, vastaan kävellyt parrakas mies, sai typyn juoksemaan vimmatusti toiseen suuntaan. Katsoi minua "äkkiä pakoon"- ilmeellä.
Tarkoituksena olisi harrastuksina aloittaa ainakin  jälki, haku ja mahdollisesti toko. Katsotaan nyt mikä on eniten neidin mieleen.